Gravitaatio on yksi neljästä maailmankaikkeuden rakennetta
ja toimintaa selittävästä perusvuorovaikutuksesta. Muut perusvuorovaikutukset
ovat sähkömagneettinen vuorovaikutus, vahva vuorovaikutus ja heikko
vuorovaikutus
Gravitaatiossa kahteen vuorovaikuttavaan kappaleeseen
kohdistuu yhtä suuret vastakkaissuuntaiset gravitaatiovoimat; gravitaatiovoima
aiheutuu kappaleiden massasta. Gravitaatiovuorovaikutus on etävuorovaikutus ja
gravitaatiovoima on vetovoima.
Vuorovesi-ilmiö aiheutuu siitä, että Kuun ja Auringon
vetovoimat ovat erilaiset maapallon eri puolilla. Gravitaatio aiheutuu
suhteellisuusteorian mukaan avaruuden kaareutumisesta, joka taas aiheutuu
kappaleiden massoista ja energioista.
Keplerin lait
- laki:
planeettojen radat ovat ellipsejä, joiden toisessa polttopisteessä on
Aurinko.
- Planeetan
liikkuessa sitä Aurinkoon yhdistävä jana pyyhkii yhtä pitkissä jaksoissa
yhtä suuret pinta-alat.
- Planeettojen
kiertoaikojen T (Auringon ympäri) neliöt ovat verrannolliset niiden ja
Auringon keskietäisyyksien r kuutioihin
Keplerin 2. lain mukaan kaukana Auringosta ollessaan
planeetta kulkee hitaammin ja lähellä Aurinkoa ollessaan nopeammin Planeetan ratanopeus ei siis ole vakio.
Newtonin gravitaatiolaki
Planeettaan vaikuttava gravitaatiovoima suuntautuu kohti
Aurinkoa. Voimaa, joka suuntautuu aina kohti samaa pistettä, kutsutaan
keskeisvoimaksi. Gravitaatiovoima on siis keskeisvoima. Kappaleeseen kohdistuva
paino on gravitaation aiheuttama voima. Gravitaatiovoima aiheutuu kahden
kappaleen välisestä vuorovaikutuksesta ja se on verrannollinen kummankin
kappaleen massaan.
Newtonin gravitaatiolain mukaan kaksi pistemäistä
kappaletta, joiden massat ovat m1 ja m2 ja joiden välinen etäisyys on r,
vetävät toisiaan puoleensa voimalla, joka on suoraan verrannollinen kummankin
kappaleen massaan ja kääntäen verrannollinen kappaleiden (painopisteiden)
välisen etäisyyden neliöön.
Kaikki massalliset kappaleet aiheuttavat gravitaatiolain
mukaisen vetovoiman ja tuntevat muiden kappaleiden aiheuttaman vetovoiman.
Gravitaatiokenttä
Etävuorovaikutuksen kuvaamiseen käytetään klassisessa
fysiikassa kenttää. Kenttää kuvataan kenttäviivoilla, joiden tiheys kuvaa
kentän voimakkuutta. Kenttäviivojen suunta on sama kuin kentän voimakkuuden
suunta. Gravitaatiokentän voimakkuus riippuu kappaleen massasta sekä
etäisyydestä kappaleeseen. Kappeleet tuntevat toistensa aiheuttamat
gravitaatiokentät.
Kaikki kappleet niiden massasta riippumatta saavat gravitaatiokentässä
saman kiihtyvyyden. Putoamiskiihtyvyys g ilmoittaa Maan gravitaatiokentän
voimakkuuden. Maan gravitaatiokentän voimakkuus etäisyydellä r Maan
keskipisteestä on sama kuin putoamiskiihtyvyyden suuruus tällä etäisyydellä.
Mustan aukon gravitaatiokenttä on niin voimakas, että se
vetää kaiken materian sisäänsä. Maata kiertävässä avaruusaluksessa vallitsee
”painottomuus”, koska alus ja sen matkustajat ovat vapaassa putoamisliikkeessä.
Alus ja matkustajat eivät kuitenkaan putoa Maan pinnalle, jos aluksen nopeuden
suunta ja suuruus ovat sopivia. Painottomaksi sanotaan tilaa, jossa ei ole
tukivoimaa. Painottomuus ei siis tarkoita, että kappaleeseen kohdistuva paino
olisi nolla.
Mekaaninen energia gravitaatiokentässä
Aurinkokunnan
mekaaninen energia on taivaankappaleiden liike-energiaa ja niiden välisten
gravitaatiovuorovaikutusten potentiaalienergiaa. On sovittu, että äärettömän
kaukana Auringon gravitaatiokentässä olevan kappaleen potentiaalienergia on
nolla. Taivaankappaleen potentiaalienergia etäisyydellä r Auringosta saadaan
määrittämällä työ, joka olisi tehtävä, jos taivaankappale siirrettäisiin tältä
etäisyydeltä äärettömän kauas Auringosta. Gravitaation tekemä työ on
negatiivinen, koska voima ja siirtymä ovat vastakkaisuuntaiset.